torstai 18. heinäkuuta 2013

Suomalaiset rautatieaseman valaisimet saavat uuden elämän

Olen niin ihastunut näihin vanhoihin rautatieaseman valaisimiin. Mieheni uusin projekti on työstää näistä suomalaisen rautatieaseman valaisimista sisäkäyttöön sopivia. Valaisimia on kahdenlaisia, valkoisia ja mustia. Molemmissa täysin oma fiiliksensä.

Raakileet ovat jo aivan ihania ja siksi en lähtisi niitä paljonkaan muuttamaan.

Rautatieaseman kuupat raakileina.

Mustasta kuupasta mieheni uudelleenjohdotti hyvin yksinkertaisen version, joka roikkuu vain johdon varassa. Mustat ovat yllättävän kevyitä. 

Musta kuuppa yksinkertaisena versiona.

Musta kuuppa sisältä.

Valkoiset aseman valot ovat tyylillisesti erilaiset. Valkoisista löytyy mm. ihana lasipohja ja upeat ruosteiset kiinnikkeet, jotka pitävät lasia paikoillaan. 

Valkoinen valaisin "lehmänkettingillä".

Asensimme siskoni kotiin parin valkoisia ihanuuksia, jotka roikkuvat vanhalla "lehmänkettingillä". Sanoisin, että onnistuivat ihan kivasti. Sopivat hyvin rustiikkiin maailmaan. 

Valaisinpari siskollani.

Pirttipöytä ja valaisimet ovat kuin tehdyt toisilleen.

Olen itsekin ajatellut tilata tällaiset kotiin, koska näkisin, että nämä sopivat upeasti myös meidän retroon tyyliin. Luulenpa vaan, että olen tilaukseni kanssa jonon hännillä...

By the way, myyn muutamia rautatieaseman valaisimia Torissa. Valaisimet ovat raakileita eli tarvitsevat sähköistyksen.



5 kommenttia:

  1. Heippa! Tiedätkö voiko noita mustia ostaa jostain netin kautta? Asumme vanhassa VR:n rakennuksessa ja kovasti kutkuttaisi moinen kotiimme hankkia :)

    VastaaPoista
  2. Hei Ninni, minulla on noita mustia vielä muutama jäljellä. Ovat myös navetassa myynnissä, mutta he eivät lähetä. Minä voin lähettää-vain ns. raakileita eli niitä joissa ei ole sähkötöitä tehty. Hinta on 100e/kpl plus paketti ja posti. Minuun saa yhteyden myös s.postitse: norahelanto@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiva tietää! :) Olinkin Navettaan jo yhteydessä. Oisko mustasta kuupasta mahdollista saada mittoja (halk. + kork.)? Kiitos jos onnistuu :)

    VastaaPoista
  4. Kuupan halkaisija on n. 33cm, korkeus tuohon ns. tolppaan n. 37cm ja tolppa, jonka voi säilyttää tai katkaista on tässä n. 2cm.

    VastaaPoista